Heinillä helvetin kartanon
Teologian tohtori Kari Kuula onnistui nostamaan myrskyn lietealtaassa rinnastamalla Kirkko ja kaupunki- lehden blogissaan (1) eläinten tehotuotannon sielunvihollisen salajuoniin. Aiheesta triggeröityi iso osa suomalaisista maajusseista, aivan ymmärrettävästi. Voin hyvin kuvitella reaktiot, vaikka uutisten kommenttikenttiä nykyisin välttelenkin: ”Nytkö kirkkokin jo hyökkää meitä, keskimäärin kohtalaisen kiltisti kirkollisveromme maksavia työn raskaan raatajia vastaan kaikenmaailman Kauniasten puudelipappien voimin! Eikö mikään enää riitä?” Kolumnin raflaavat väitteet näännyksiin lypsettävistä lehmistä ja kotieläintuotteiden yksiselitteisestä saatanallisuudesta menivät itselläkin provosointilaarin puolelle. Myöhemmin Kuula jo pahoittelikin (2) sanavalintojaan ja sitä, ”että kolumnin kärki osoittautui suomalaiseen maataloustuottajaan”. Anteeksipyyntö hyväksytty, ainakin minun osaltani. Jokinotkon karjatilan sonni Eivät Kuulan pohdinnat itsellenikään vieraita ole. Itsekin karjatilallisena
