Uskomattomat kanapallot

Tällä reseptillä syntyy kanaa, jota harva on maistanut. Nämä näyttävät isoilta kiiltäviltä lihapullilta, mutta ovat jotain aivan muuta. Reseptin takana on grillauskisoissa menestynyt harrastajakokki Markus Haapala. Resepti on monivaiheinen mutta ei vaikea. Reisipalat eivät ole tarkkoja kypsyydestä, mikä helpottaa paistamista.

Valmiit kanapallot ovat oikeita makupommeja!

Palloihin tarvitaan tekemiseen muffinssivuoka ja aineksiksi

1 kg Niittylinnun luullisia reisipaloja
rub-maustetta
BBQ-kastiketta (makeaa)
voita (ei pakollista)
chilijauhetta (ei pakollista)

Reisipaloista irrotetaan ensi luu, ja kovat jänteet ja muu syömäkelvoton trimmataan pois. Luut saa pois leikkaamalla luiun vierestä pienellä terävällä veitsellä. Sen jälkeen lihoihin sirotetaan rub-maustetta etenkin lihapuolelle ja vähän myös nahkaan.
Lihat asetellaan muffinssivuoan koloihin ensin nahka alaspäin niin että nahkaa tule suunnilleen tasaisesti joka puolelta. Vuoan pohjalle voi laittaa pienen voinokareen, samoin lihan päälle, mutta se ei ole pakollista.




Lihaa paistetaan ensin 150-asteisessa grillissä tai uunissa 30-40 min. Parhaaseen lopputulokseen vaaditaan grilli ja kevyt savustus, mutta näistä tulee herkkua uunissakin. Ensimmäisen vaiheen jälkeen palat käännetään nahka ylöspäin ja päälle ripotellaan lisää rub-maustetta. Paistamista jatketaan kunnes nahka on pehmeää ja läpipurtavaa, yleensä 20-30 min. Nahkaa voi kokeilla lihamittarin piikillä tai haarukalla. Liha on tässä vaiheessa joka tapauksessa ylikypsää, mutta se sopii hyvin reisipaloille.



Kun liha on valmista koostumuksen suhteen, pallot nostetaan vuoasta ritilälle. Päälle ripotellaan maun mukaan kevyesti chilijauhetta ja palloihin sivellään tasainen kerros BBQ-kastiketta. Lopuksi pallot käytetään vielä 5-10 min grillissä tai uunissa, jotta kastike asettuu. Lopputuloksena on ylikypsää mehevää kanaa mahtavilla mausteilla.


Vinkkejä

Rub-mausteen voi valita maun mukaan. Reseptin tekijän suosikki on Pork Mafian Memphis Mud, joka on nimestään huolimatta suomalainen tuote. Toinen hyvä on Poppamiehen Burgers&ribs. Yleensä ottaen rubin kannattaa olla melko makea. Perinteisiä kanan mausteita kuten currya ei kannata käyttää tähän. Kevyt chilin potku sopii näihin hyvin ja erityisen hyvää on pehmeästi polttava rocoto.
Mausteissa ei kannata säästellä, koska nämä voivat olla makupommeja!

Kommentit

  1. ¡Gracias por compartir un blog tan informativo!

    Los muslos son el problema principal que queda por resolver expulsado, y los ligamentos duros y otros adornos poco apetitosos se cortan.

    turkey legs wholesale

    Visita para obtener más información - https://farmersfreshmeat.com/shop/smoked-turkey-drumsticks/

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit