Vapaa lehmä ei laidunna – Parsinavetan puolustuspuhe

Viime vuonna hyväksytty uusi eläinsuojelulaki sai osakseen paljon kritiikkiä. Se oli toisaalta monen tuottajan ja tuottajajärjestön edustajan mielestä liian tiukka, toisaalta monen mielestä taas pettymys löysyydessään. Yksi runsaasti kritiikkiä herättänyt lainkohta oli lypsylehmien parsinavettakiellon puuttuminen laista. Lihakarjan osalta kielto astuu voimaan viiden vuoden siirtymäajalla (Hyvä niin, paitsi että olisi voinut astua vaikka heti). Lainsäätäjät olivat viisaudessaan todenneet, että parsinavetat ovat muinaisjäänne, joka kohtsillään poistuu meitä häiritsemästä ilman ylimääräisiä kieltojakin. Vähän niin kuin Paavo Väyrynen. Annetaan sen nyt mellastaa, ei se kauaa enää meitä kiusaa. Ilman mitään ironiaa: mielestäni lainsäätäjät olivat tässä kohtaa oikeasti viisaita.

Meidät on totutettu viime vuosien aikana ruokakaupassa uusiin termeihin: onnellinen kana, pienryhmäkasvattamo, rypsiporsas. Nämä ovat termejä, joiden tarkoitus on kertoa kuluttajalle, että tässä nyt olisi vähän parempi vaihtoehto lautaselle. Tai oikeastaan se kaikkein paras ja autuaaksi tekevä, eettinen ja ekologinen valinta. Paitsi että ei ole. Oikeasti näiden tuulesta temmattujen termien tarkoitus on hämätä ja hämärtää: Luoda auvoisia mielikuvia tuotantoketjun alkupäästä ja kadottaa fokus todellisesta ympäristö- ja eläinystävällisyydestä. Tätähän on tehty aina, ja tehdään jatkossakin. Valio sentään älysi jo poistaa kornit piirretyt jalkapalloa pelaavat lehmät purkeistaan. Sitten joku keksi vapaan lehmän.



En tiedä kanojen, lehmien tai muidenkaan eläinten onnellisuudesta mitään. Tiedän kuitenkin jotain eläinten lajinmukaisesta käyttäytymisestä. Voisin orhistella tässä opiskelleeni asiaa oikein korkeakoulutasolla. Ja kilin kassit, tämä menee kyllä ihan Pikku-Marjan Eläinkirjan opeillakin (hyvä teos muuten, on tullut luettua juniorille iltaisin). Kanan kuuluisi saada kuopsutella maata ja nokkia matoja ja ruohoa, sian tonkia ja rypeä mudassa. Lehmän kuuluisi saada laiduntaa. Mutta arvatkaas mitä? Tämä niin sanottu vapaa lehmä ei sitä välttämättä koskaan pääse tekemään.

Vapaalla lehmällä tarkoitetaan mansikkia, joka ei asu parsinavetassa, vaan niin sanotussa pihatossa, useimmiten aivan hemmetin isossa sellaisessa. Rakennekehitys on nimittäin johtanut siihen, että maataloudessa yksikkökoko on kasvanut ja kasvaa jatkuvasti. Olemme siirtyneet maidontuotannossa robottien aikakaudelle. Nykyään maitotilojen isäntäväeltä ei udella lypsävien vaan lypsyrobottien määrää. Puhutaan kahden, kolmen, jopa kuuden robotin navetoista. Yksi robotti hoitelee noin kuusikymmentä lehmää päivässä, suurimmat ns. robottikarusellit kymmenkertaisen määrän. Laskekaa siitä sarvipäitä. Tai no, nupoutettujahan ne tietysti ovat, sarvethan olisivat helkkarin vaarallisia noin isossa porukassa.

Väitän, että lehmä voi elää lajinmukaisempaa elämää parsinavetassa kuin robottipihatossa. Vaikka se olisi osan aikaa vuodesta kytkettynä parteen, se saa vastineeksi keväällä kirmata utareet hölskyen ihan oikealle laitumelle ja viettää koko kesän kunnollista lehmän elämää. Nyhtää tuoretta apilaruohoa maasta pötsin täydeltä päivästä toiseen, huitoa kärpäsiä ja paarmoja hännällään, nauttia auringon porotuksesta ja kesäsateen viilennyksestä sen huuhtoessa ne ötökätkin pois kiusaamasta. Kyhnyttää itseään metsälaitumen puunrunkoihin ja kisailla lauman johtajuudesta leikkimielisesti nujakoiden. Tämä toiminta on paitsi lajinmukaista, myös ihan älyttömän ekologista. Hyvin suunniteltu laidunnus nimittäin säästää rutosti kaasuöljyä ja hoitaa samalla maan rakennetta (tästä enemmän aikaisemmassa blogissa ”Hiilinegatiivinen laidunliha pelastaa maailman”). Lehmiä voi pienellä vaivannäöllä ulkoiluttaa parsinavetasta myös talvisaikaan. Tämä tekee eetua eläinten terveydelle ja piristää myös isäntäväen (sekä tilojen facebook-seuraajien) mieltä.

Kuva: Hanna K. Heikkilä / Nautatieto.fi

Niin, kyllähän robottipihatossakin lehmät pääsevät tarhoihin jaloittelemaan ja ulkoilemaan. Kyllä, mutta ne eivät pääse oikeasti laiduntamaan. Tämä on teknologian sanelema fakta. Robottisysteemissä lehmien on päästävä lypsylle käytännössä jatkuvalla syklillä. Tämän vuoksi pihaton kulmalla oleva tarha on ainoa vaihtoehto äpyleitten ulkoiluun. Kauemmas ei voi lähteä, koska robocoppi odottaa jo seuraavalle utareiden tyhjennykselle. Ja koska niitä ammukoita on pihatossa vähintään se kuusikymmentä, nykyään monesti jo useampi sata, on navetantauspellot äkkiä koluttu ja kaluttu puhtaaksi. Jäljelle jää vain mulloksella oleva mutainen kenttä tai vaihtoehtoisesti betonipohjainen aitaus. Pelatkoon äpylit siellä vaikka sitä futista. Lajinmukaista, joopajoo.



Miksi meitä maajusseja usutetaan väen vängällä satsaamaan yhä suurempiin yksiköihin? 

Miksi pieniä tiloja vainotaan paitsi EU:n ja valtion, myös kaupan ja kuluttajien sekä osuuskuntien tahoilta? Onko se niin väärin, jos Suomenniemellä olisi jatkossakin perhetilamuotoista pienviljelyä? Onko kaikkien taivuttava kilpajuoksuun kohti osakeyhtiökolhooseja, raskaita velkataakkoja, toinen toistaan ”komeampia”, ilmastonmuutosta eteenpäin ruoskivia teräsbetonipalatseja ja panssarisotaa (tämän termin lainasin eräältä eläkkeellä olevalta kalastaja-kirjailijalta) muistuttavaa rehuntekohelvettiä? Väitän että taustalla on salaliitto. Meidät halutaan tuottamaan pelkkää bulkkia, niin maitoa, lihaa kuin kasvinviljelytuotteitakin. Rekkalasteittain, teollisuuden ja kaupan kannalta helposti, mahdollisimman suurissa yksiköissä. Kun viimeinenkin pientila on tapettu, voivat kauppa ja pörssiosuuskunnat alkaa oikeasti kyykyttämään näitä suurtorppareitaan. Ai ei kelpaa nämä hinnanalennukset? No, alapa sitten vaikka suoramyymään maitosi, jos ei kiinnosta meille tuottaa. 20 000 litraa päivässähän menee helposti vaikka Rekossa. Just.

Suurten yksikkökokojen sanotaan parantavan maatalouden kannattavuutta. Joissain tapauksissa näin voi ollakin. Kuulin kuitenkin kerran neuvontaorganisaatiossa työskentelevältä kaveriltani yllättävän faktan. Hän oli laskenut parhaat kannattavuuslukemat ikinä parinkymmenen lehmän tilalle. Tilalle, jossa oli, kyllä, parsinavetta. Ja sitä paitsi: jos suuruuden ekonomia pitää aukottomasti paikaansa, miksi sitten suurten yksiköiden Yhdysvalloissa tai vaikka lähempänä Tanskassa viljelijät ovat ihan yhtälailla ahdingossa kuin meillä Suomessakin? Kysynpähän vaan.

Nyt teknologian autuutukseen vannovat kuluttajat ja kehityksen kärjessä painavat maajussit ja –jussittaret vetävät tuontihernemaissipaprikat nenäonteloon: Siellä se saakelin Kotilinkola-Lemettinen haikailee takaisin sota-ajan maalaisidylliin! Kahlitaan lehmät takaisin parteen ja vedetään ne havuilla ja ravinneköyhällä seiväsheinällä talven kituuttaneet aneemiset raukkaparat sorkista pihalle kevään tullen! Poltetaan traktoritkin! Älkääs nyt. En minä lähtökohtaisesti pihattoja vastusta, robottejakaan. Niillekin on paikkansa. Ymmärrän täysin mikä helpotus vuosikymmenet lypsyjakkara kiinni persuuksissa ja kädet jännetuppitulehduksissa utareita aamuin illoin puristelleille emännille ja isännille uusi pihatto ja lypsyrobotin tuoma vapaus ovat. Niin, vapaus. Kyseenalainen asia sekin. Keskellä yötä tulevat hälytykset ja törkeän kalliit varaosa- ja huoltopalvelut ovat kuulemani mukaan saaneet monet tuoreet robotinomistajat hermoromahduksen partaalle. No, kukin tyylillään ja niin edespäin.

Mitä tässä tahdon sanoa, on että meillä pitäisi olla aina vaihtoehtoja. Lakataan siis ehdoitta glorifioimasta luonnosta vieraantunutta suurtuotantoa ja annetaan mahdollisuus myös vaihtoehtoiselle, vähemmän komealle, mutta maanläheisemmälle tuotantotavalle. Mietitään ja otetaan selvää mitä markkinamiesten kehittämän, elintarvikepakkauksien termiviidakon takana piilee. Kysytään asioita suoraan tuottajilta. Ostetaan tuotteita suoramyynnistä. Lakataan ajattelemasta mustavalkoisesti ja pyritään näkemään kokonaiskuva. Kuulostaako vaikealta? Ei se sitä välttämättä ole. Pysytään vain perusasioiden äärellä.

Lumikki, maitosi mainio
juoma on lapsosten
Odottaa sinua vainio
voikukankeltainen.
Sametinpehmyt, sakea
nurmikko siellä on.
Apilaheinä makea
silti on verraton
(Laura Latvala, Pikku-Marjan Eläinkirja)



Jyri-Pekka Lemettinen

Kommentit

Suositut tekstit