Munataksi – this is where the magic happens
Ford Transit 300S LOW VAN-2.0D92, v.2006. Ajettu 368 000km. Etuvetoinen. Väri: punainen. Tästä autosta on tullut yllättävän läheinen kanssakulkija elämääni. Eggspressin asiakkaatkin ovat jo tottuneet punaisen paholaisen kaartamiseen pysäkille. Alkuun ne vähän haikailivat Mikon ja Johannan valkoisen pikkukuorkin perään, mutta kaikkeen tottuu - jopa Transittiin. Niin hyvässä kuin pahassa. Transit ei ikinä jätä tielle vaan sen kanssa jäädään yhdessä tielle. Sitä kohtaan tunnetaan sääliä ja sympatiaa, välillä ehkä pientä ärtymystä, mutta ei koskaan vihaa. Usein se saa hymyn varsinkin muiden ihmisten huulille. Se on minun hoppani.
Hauskaa kyllä, olen ollut välillisesti läsnä myös tuolloin vuonna 2006 kun Jyrin isä on uuden karhean Transitin käynyt Kuopion autoliikkeestä omin päin ostamassa maatilan ajoneuvoksi. Olimme nimittäin juuri sillä hetkellä opiskelijajärjestön maakuntamatkalla kun Jyri sai äidiltään tekstiviestin: ”Isä osti auton. Se on punainen.” Mitäpä sitä muuta autosta tarvitseekaan tietää?
Väri on tämän auton osalta ollut kuitenkin tärkeä elementti myös myöhemmin, koska tyttäremme Venla kutsui autoa pienenä Isopuna-autoksi. Tämä nimi on jäänyt elämään Transitin hellittelynimenä. Nuorempi tyttäremme Kerttu myös rakastaa Isopuna-autoa. Joka aamu alkaa samalla pyynnöllä: Iskä, voidaanko mennä munataksilla päiväkotiin? Isompi on parempi ja punainen on hänen lempivärinsä. Ja tänä aamuna pyyntöön suostuttiin perjantain kunniaksi.
Transit toimi siis ensimmäiset vuotensa maatilan autona. Sillä vedettiin eläinperävaunua, kuskattiin siemensäkkejä ja käärintämuoveja sekä lukemattomia korillisia eväitä peltojen laidoille. Kun tila ja pakettiauto sen mukana siirtyivät meidän omistukseen, aloitimme myös lihan suoramyynnin tilalta. Transit pestiin, puunattiin ja hyväksyttiin elintarvikkeiden kuljetukseen. Melkeinpä tasan vuosi sitten siitä tuli Munataksi. Aikamoista myllerrystä pienen ja vaatimattoman Transitin elämässä. Nyt viimeisen vuoden sisään olemme myös joutuneet kerran palaamaan Eggspress ajosta hinausautolla kotiin talven yllättäessä. Sen jälkeen opin itse sulattamaan Transitin sydämen (eli polttoainesuodattimen) ja matka pääsi jatkumaan vaikka pientä hyytymistä olisikin tapahtunut. Kerran olemme myös joutuneet murtautumaan sisälle tavaratilan kautta, kun Jyri onnistui jotenkin lukitsemaan ainoat avaimet sisälle autoon. Onneksi solakkana emäntänä mahduin juuri ja juuri sukeltamaan väliseinän ikkunasta ohjaamoon ja nappaamaan avaimet lukosta.
Paikallisille korjaamoille ja kyläsepille Transit on tullut jo hyvin tutuksi. Kuluvat osat, kuten renkaiden laakerit, ohjausvarsien päät ja hihnapyörät on vaihdettu kaikki jo vähintään kerran. Kylkiä on paikkailtu ja pohjaa massattu kerta toisensa jälkeen. Katsastusasemalla saa nykyään varautua käymään aina sen kaksi kertaa: ensin vikalistan haku, sitten varsinainen katsastus. Usein saamme pajamiehiltä osaksemme huvittunutta, mutta hyväntahtoista kuittailua Transitin ”ominaisuuksista”. Usein vinoilut kuitenkin päättyvät toteamukseen tyyliin: ”Mutta luottopelihän tuo on verrattuna… no, niihin toisiin merkkeihin.”
Tavaratilan mataluudesta johtuen meidän työasentomme Eggspressin pysäkeillä on kaksinkerroin selkä kyyryssä hipsimistä. Tämä yhdistettynä karskin kokoiselle rekkamiehelle tarkoitettuun kuskin penkkiin minimaalisilla säätömahdollisuuksilla ynnä nykyajan lisävarusteiden kuten vakionopeudensäätimen puuttumiseen, on ajanut oman kehoni vuoden aikana aikamoiselle vinkuralle. Kävin eilen huollattamassa Transitin sijaan itseäni ja lantioni oikea puoli oli ”vain” 4cm korkeammalla kuin vasen. Kipu säteilee siitä sitten jalkaan, selkään ja niskaan asti.
Kaiken tämän takia olemme hiljaisuudessa alkaneet tehdä surutyötä Transitista luopumiseen. Vääjäämättä vastaan tulee se piste kun tavaratila, Transitin kunto tai meidän kuskien kehon sietokyky loppuu. Emme ole kuitenkaan surumme kanssa yksin. Vihjaisin Heikkilän Juustolan Annikalle viime viikolla, että auton vaihto on edessä ja hän vastasi saman tien: ”Mutta se on niin symppis se teidän auto! Ettehän te sitä voi myydä.”
Kaikkien näiden työajojen lisäksi Ford Transit 300S on taipunut kuitenkin myös esim. matkailuautoksi. Patja tavaratilaan ja menoksi. Kesällä mukavampaa kuin talvella. Monet reissut olemme Jyrin kanssa tällä heittäneet, joten romantiikkaa tihkuvia muistoja löytyy myös vapaa-ajalta. Tätä kirjoittaessa olen juuri lähdössä opiskelukavereideni kanssa mökille viikonlopuksi ja olen luvannut naispuoliselle ystävälleni nukkumapaikan Munataksista. Äsken hän soitti ja kysyi: ”Millaisia lisäpalveluita se Munataksi sisältää yöpymisen lisäksi?” Nämä munataksivitsit ovat tulleet jo varsin tutuiksi vuoden kuluessa. Aina ne jaksavat kuitenkin naurattaa, tai vähintään hymyilyttää. Transitmies-kappalekin on tullut jo kuultua sen verran monta kertaa, että Jouko Mäki-Lohiluoma voisi harkita jo uuden version tekemistä. Siihen asti: ”Näyttää hyvältä kun tulee Transitmies…” Tai tässä tapauksessa nainen.
Jenni Lemettinen
Jokinotkon emäntä
Hauskaa kyllä, olen ollut välillisesti läsnä myös tuolloin vuonna 2006 kun Jyrin isä on uuden karhean Transitin käynyt Kuopion autoliikkeestä omin päin ostamassa maatilan ajoneuvoksi. Olimme nimittäin juuri sillä hetkellä opiskelijajärjestön maakuntamatkalla kun Jyri sai äidiltään tekstiviestin: ”Isä osti auton. Se on punainen.” Mitäpä sitä muuta autosta tarvitseekaan tietää?
Väri on tämän auton osalta ollut kuitenkin tärkeä elementti myös myöhemmin, koska tyttäremme Venla kutsui autoa pienenä Isopuna-autoksi. Tämä nimi on jäänyt elämään Transitin hellittelynimenä. Nuorempi tyttäremme Kerttu myös rakastaa Isopuna-autoa. Joka aamu alkaa samalla pyynnöllä: Iskä, voidaanko mennä munataksilla päiväkotiin? Isompi on parempi ja punainen on hänen lempivärinsä. Ja tänä aamuna pyyntöön suostuttiin perjantain kunniaksi.
Transit toimi siis ensimmäiset vuotensa maatilan autona. Sillä vedettiin eläinperävaunua, kuskattiin siemensäkkejä ja käärintämuoveja sekä lukemattomia korillisia eväitä peltojen laidoille. Kun tila ja pakettiauto sen mukana siirtyivät meidän omistukseen, aloitimme myös lihan suoramyynnin tilalta. Transit pestiin, puunattiin ja hyväksyttiin elintarvikkeiden kuljetukseen. Melkeinpä tasan vuosi sitten siitä tuli Munataksi. Aikamoista myllerrystä pienen ja vaatimattoman Transitin elämässä. Nyt viimeisen vuoden sisään olemme myös joutuneet kerran palaamaan Eggspress ajosta hinausautolla kotiin talven yllättäessä. Sen jälkeen opin itse sulattamaan Transitin sydämen (eli polttoainesuodattimen) ja matka pääsi jatkumaan vaikka pientä hyytymistä olisikin tapahtunut. Kerran olemme myös joutuneet murtautumaan sisälle tavaratilan kautta, kun Jyri onnistui jotenkin lukitsemaan ainoat avaimet sisälle autoon. Onneksi solakkana emäntänä mahduin juuri ja juuri sukeltamaan väliseinän ikkunasta ohjaamoon ja nappaamaan avaimet lukosta.
Paikallisille korjaamoille ja kyläsepille Transit on tullut jo hyvin tutuksi. Kuluvat osat, kuten renkaiden laakerit, ohjausvarsien päät ja hihnapyörät on vaihdettu kaikki jo vähintään kerran. Kylkiä on paikkailtu ja pohjaa massattu kerta toisensa jälkeen. Katsastusasemalla saa nykyään varautua käymään aina sen kaksi kertaa: ensin vikalistan haku, sitten varsinainen katsastus. Usein saamme pajamiehiltä osaksemme huvittunutta, mutta hyväntahtoista kuittailua Transitin ”ominaisuuksista”. Usein vinoilut kuitenkin päättyvät toteamukseen tyyliin: ”Mutta luottopelihän tuo on verrattuna… no, niihin toisiin merkkeihin.”
Tavaratilan mataluudesta johtuen meidän työasentomme Eggspressin pysäkeillä on kaksinkerroin selkä kyyryssä hipsimistä. Tämä yhdistettynä karskin kokoiselle rekkamiehelle tarkoitettuun kuskin penkkiin minimaalisilla säätömahdollisuuksilla ynnä nykyajan lisävarusteiden kuten vakionopeudensäätimen puuttumiseen, on ajanut oman kehoni vuoden aikana aikamoiselle vinkuralle. Kävin eilen huollattamassa Transitin sijaan itseäni ja lantioni oikea puoli oli ”vain” 4cm korkeammalla kuin vasen. Kipu säteilee siitä sitten jalkaan, selkään ja niskaan asti.
Kaiken tämän takia olemme hiljaisuudessa alkaneet tehdä surutyötä Transitista luopumiseen. Vääjäämättä vastaan tulee se piste kun tavaratila, Transitin kunto tai meidän kuskien kehon sietokyky loppuu. Emme ole kuitenkaan surumme kanssa yksin. Vihjaisin Heikkilän Juustolan Annikalle viime viikolla, että auton vaihto on edessä ja hän vastasi saman tien: ”Mutta se on niin symppis se teidän auto! Ettehän te sitä voi myydä.”
Kaikkien näiden työajojen lisäksi Ford Transit 300S on taipunut kuitenkin myös esim. matkailuautoksi. Patja tavaratilaan ja menoksi. Kesällä mukavampaa kuin talvella. Monet reissut olemme Jyrin kanssa tällä heittäneet, joten romantiikkaa tihkuvia muistoja löytyy myös vapaa-ajalta. Tätä kirjoittaessa olen juuri lähdössä opiskelukavereideni kanssa mökille viikonlopuksi ja olen luvannut naispuoliselle ystävälleni nukkumapaikan Munataksista. Äsken hän soitti ja kysyi: ”Millaisia lisäpalveluita se Munataksi sisältää yöpymisen lisäksi?” Nämä munataksivitsit ovat tulleet jo varsin tutuiksi vuoden kuluessa. Aina ne jaksavat kuitenkin naurattaa, tai vähintään hymyilyttää. Transitmies-kappalekin on tullut jo kuultua sen verran monta kertaa, että Jouko Mäki-Lohiluoma voisi harkita jo uuden version tekemistä. Siihen asti: ”Näyttää hyvältä kun tulee Transitmies…” Tai tässä tapauksessa nainen.Jenni Lemettinen
Jokinotkon emäntä
Kommentit
Lähetä kommentti