Miltä tuntuu olla maailman ensimmäinen Eggspress- yrittäjä?

Onko ollut kivaa? Miten homma on lähtenyt käyntiin? Miten te ehditte tehdä kaiken? Mitä teiltä vaadittiin, kun aloititte Eggspress-yrittäjinä? Suositteletko hommaa muille? Aika paljon olen saanut tämänkaltaisia kyselyitä talven aikana, koska takana on nyt reilut 3 kuukautta Eggspress–yrittäjyyttä. No miltä se sitten tuntuu?


Oikein hyvältä, kiitos kysymästä! Meidän kannalta ajoitus mukaan lähdölle oli loistava, koska nuorempi tyttäremme aloitti puolipäivähoidossa syksyllä samaan aikaan kun aloittelimme munataksitoimintaa. Pystyimme siis satsaamaan tähän uuteen yritystoimintaan alusta asti toisen työpanoksen kun lapset eivät olleet enää kokopäiväisesti kotihoidossa. Lisäksi olimme tehneet yhden ehkä vieläkin radikaalimmin aikaa säästävän investoinnin kesän ja alkusyksyn aikana. Hankimme nimittäin vihdoin maalämmön tilalle, jossa aiemmin lämmitettiin puulla kaikki rakennukset ja myös kaikki käyttövesi. Ja kaiken kukkuraksi lämmitysjärjestelmä ei varannut lämpöä yhtään eli käytännössä koko talviajan yhden ihmisen työ oli pitää jatkuvasti tulia kattilassa sekä kantaa puita ja kantaa puita ja kantaa puita… Niin ja jonkun piti myös tietysti hakea rangat metsästä ja vetäistä ne klapikoneen kautta liiteriin, jotta kaikki tämä mahdollistui. Maalämmön avulla pystymme käyttämään työaikamme johonkin yhteiskunnan kannalta hieman rakentavampaan ja tuottavampaan työhön. Te veronmaksajat olette minunkin korkeakouluopintoni maksaneet, joten tunnen pienen pientä vastuuta saada jotain muutakin maailmassa aikaiseksi kuin lämpimän tuvan ja pullataikinan.


Lasten kanssa sujuu varsinkin lampaiden hoito oikein mukavasti


Ihanteellisen tästä ratkaisusta teki myös se, että toinen meistä pystyy olemaan vielä tämän vuoden puolipäiväisesti lasten kanssa kotona. Vanhempi tyttäremme aloitti syksyllä eskarin, joten näin päivät eivät veny pitkiksi iltapäivätoiminnassa ja hän saa ”pehmeän laskun” koulumaailmaan. Toki lapsemme joutuvat osittain kulkemaan sitten iltapäivät/illat mukana tilan töissä tai kestämään äidin ”työsometusta” puhelimen ääressä. Tähän hommaan kun kuuluu olla oikeastaan koko ajan läsnä ja tavoitettavissa ja suuri osa työajasta kuluu facebookissa.

Suuri osa työajasta kuluu Facebookissa

Tämän uuden yrittäjyyden aloittaminen oli kuitenkin ennen kaikkea satsaus tulevaisuuteen. Eggspress tarjoaa meille n. 20 000 asiakkaansa myötä loistavan väylän lihan suoramyynnille, mutta olemme myös mukana rakentamassa jotakin isompaa. Eggspressin arvopohja on sellainen, että pystyn seisomaan tämän kaiken takana polkematta omia arvojani ja se on työssä jaksamisen kannalta aivan ensi arvoisen tärkeää. Elintarvikeketjun läpinäkyvyys, tuotantoeläinten paremmat olot, aito asiakaspalvelu ja laadukkaat tuotteet ovat tietysti asioita joiden takana on helppo seisoa. Ja meidän oli helppo sujahtaa Eggspress- yrittäjyyteen, koska olimme omalla tahollamme jo kehittäneet asioita tähän suuntaan, mutta vain hieman pienemmässä mittakaavassa. Vastaankin nykyään kyselijöille, että hyvin on mennyt, mutta me olemme vasta aivan alussa sen suhteen mitä aiomme vielä saavuttaa!


Jenni Lemettinen
Jokinotkon karjatila

Kommentit

Suositut tekstit