Herkullinen ja terveellinen (ja helppo) granola

Muromysli vei pikkusormeni heti ensimmäisestä kerrasta kun sellaista maistoin. (Joskus vuonna kuokka ja kirves.) Niiden tervellisyys on mitä sattuu ja meillä ne ovatkin olleet sellaisia harvoin kaapista löytyviä herkkuja. Nyt on jo useamman vuoden ajan ollut varsinainen "terveellisemmän muromyslin", granolan buumi valloillaan, mutta jostain syystä en ole siihen tarttunut. 

Herkullista Heikkilän juustolan Maalaisjukurtin kera nautittuna!

Kunnes...
Tässä yksi ilta päähäni pälkähti, että teenpä granolaa. Ihan tyhjästä, tosta noin vain. Älkää kysykö miksi. Ajattelin että varmaan täytyy lähteä kauppaan hakemaan kaikenlaista terveellistä, mutta tällä kertaa selvisin ihan oman kaapin antimilla. Ja sitten kysyinkin itseltäni "miksi, oi miksi en ole tehnyt tätä aiemmin?!" Niin helppoa ja hyvää! 

Tarkoitukseni oli laittaa joukkoon manteleita, mutta koska niitä ei enää kaapista löytynytkään, niin jätin vain laittamatta. Eikä mitään lakeja rikottu. Jos siis olet kaltaiseni granolanoviisi, rohkeasti vaan kokeilemaan! Kerron nyt kuitenkin mitä tähän laitoin ja miten sen tein. Seuraava askel on alkaa muokkaamaan reseptiä omaan suuhun (ja ruokakaappiin) sopivaksi. 

Tarvitset: 

Hyvät raaka-aineet - Hyvä lopputulos!
3-5 dl Krannin kaurahiutaleita (käytin Rouheaa Rockya) 
Halutessasi ruishiutaleita tai -leseitä (tai mitä vaan hiutaleita tai leseitä mitä kaapista sattuu löytymään)
Cashew- tai maapähkinää
Auringonkukan siemeniä
(käytin kaapista löytynyttä siemenseosta, jossa oli mukana myös pähkinää)
0,5 dl Häntälän Sulo-hunajaa
0,5dl öljyä 
Rusinoita
Marja-Areenan karpaloita (tai mitä vain marjoja pakasteena, tuoreena tai kuivattuna, tai kuivattuja hedelmiä)
1,5 tl Kanelia
0,5 tl Jauhettua inkivääriä


Valmistus:

Sekoita hiutaleet, leseet ja pähkinät keskenään kulhossa. Lisää öljy ja hunaja. Häntälän hunaja ei ole juoksevaa, joten sen sekoittumista edistääkseni lämmitin hunajaa mikrossa ihan hetken. Tämä hunaja on todella sen vaivan arvoinen! Mausta kanelilla ja inkiväärillä. Tai jätä maustamatta tai mausta jollain muulla :) 


Paahda seosta uunipellillä 175:ssä asteessa n. 15-20min. Kääntele välillä. Ole tarkkana, ettei seos pääse palamaan. Omassa uunissani 20 minuuttia oli hiukan liikaa. Lisää paahdetun granolan sekaan rusinat ja karpalot. Mieletön makuyhdistelmä Heikkilän juustolan Maalaisjukurtin kanssa! 


Muista tarkkailla ettei granola pääse liian tummaksi, kuten tässä kävi :)






Kommentit

Suositut tekstit