Kesä tulee ehkä kuitenkin. Eggspress-auto tulee varmasti!




Tervehdys Vaahteramäestä taasen! Lumisen kylmä kevät on onneksi takana. Alkoi olla meilläkin jo huumori hukassa, kun loskaa ja lunta tuli taivaan täydeltä vaikka piti olla kaunis kevätsää. Mutta nyt on talvi ohi! Päättäväisesti julistan sen päättyneeksi. Kanoillakin on ollut tosi tylsä kevät, kun ulos ei ole päässyt kohta puoleen vuoteen. Enää ei kuitenkaan mene kuin hetki, niin luukut laitumelle aukenevat toivottavasti pysyvästi. Toivomme todellakin, että suurin lintuinfluenssaepidemian uhka on ohi ja ensi talvena saamme taas päästää kanat ulos päivittäin.


Eggspressissä on tapahtunut kevään aikana paljon

Tuotteita on tullut lisää ja joidenkin tuottajien kohdalla on ollut muutoksia. Meillä on kuitenkin nyt kasassa aivan mahtava tuottajien jengi. Kaikki puhaltavat yhteen hiileen ja haluavat tämän jutun onnistuvan. Te asiakkaat olette todella tärkeä osa hyvin monen maatilan ja ruokaverstaan pärjäämistä!

Yksi isoimmista muutoksista oli se, että lopetimme REKO-jaoissa käynnin. Vain Hyvinkään, Järvenpään ja Keravan jaoissa käymme joka toinen viikko munia toimittamassa. Päädyimme tähän ratkaisuun talvella. Alkoi olla ilmeistä, että se tapa, jolla halusimme palvella asiakkaitamme REKOissa ei vain sopinut REKO-ylläpitäjien maailmankuvaan. Lopulta ratkaisu oli aika helppo, kun sitä oli harkittu jo pitkään: Me jättäydymme pois ja teemme asiat omalla tyylillämme ja niin hyvin, kuin vain ikinä osaamme. Olemme sitä mieltä, että palvelemme asiakkaamme paljon paremmin näin. Nyt pystymme keskittymään omaan tekemiseen, eikä tarvitse miettiä miten parikymmentä REKO-ylläpitäjää miettii mistäkin.

Olemme keräilleet teille melko mukavaa tuotepalettia kesän ruokapöytiin. Käykäähän tutustumassa, jos ette ole vielä huomanneet. Mukana on uusia lihajuttuja, satokauden vihannekset ja vaikka mitä muuta aina ranskalaistyyppiseen omenasiideriin asti.

Toivottavasti kesästä tulee lämmin, auringonpaisteinen ja ihana meille kaikille!


Eggspressistä on kuoriutumassa varteenotettava lihakauppa

Uusien yhteistyösopimusten ja -kumppanien myötä Eggspress on tulossa erittäin laajavalikoimaiseksi lihakaupaksi.

Mukana on ollut melkein alusta asti Luomukaritsaa ja -lammasta. Lisäksi Niittylinnun laidunbroilerit ovat olleet jo kauan kyydissämme. Meillä on tarjota myös ihan oikeaa kanaa.. Sen liha on erinomaista pitkään kypsytettäviin kanaruokiin. Maku on aivan jotain muuta kuin broilerissa. Possua on ollut myynnissä satunnaisesti ja naudanlihan kuviot ovat hakeneet muotoaan ja keväällä Finn Angus -yhteistyömme päättyi molemminpuolisessa yhteisymmärryksessä.

Nyt voimme ilolla todeta, että uusia tuottajia on löydetty sekä possulle, että naudalle.



Naudan osalta teemme yhteistyötä salolaisen lihaleikkaamo Kantturan kanssa. Kanttura on jo vuosia leikannut seudun lihantuottajien lihoja suoramyyntiin. Nyt he ryhtyvät ”välimiehiksi” meidän ja kahden tai kolmen eri nautatilan välille niin, että me tilaamme lihamme Kantturalta ja he hoitavat meille varsinais-suomalaiselta tilalta lihat myyntiin. Tilat on mietitty siten., että yhteistyö on mutkatonta ja tuotanto kestää Eggspress -standardit ja niiden tarkastelun. Ensimmäiset lihat tulevat Salon Perttelissä sijaitsevalta Inkereen kartanolta, jossa naudat ulkoilevat ympäri vuoden ja kesäisin hoitavat laiduntamalla Salon seudun arvokkaita perinnemaisemia ja jokirantoja.

Inkereen lehmät ovat Hereford -rotuisia, mutta Eggspress teki linjauksen, jossa emme niinkään tuijota eläinten rotuun, kuin niiden hyvinvointiin ja ekologiseen kestävyyteen. Laiduntavilla eläimillä lihanlaatukin on toki automaattisesti erinomainen. Ensimmäiset naudanlihat saamme myyntiin viikolla 23


Sianlihaa Vehmaalta

Sianlihan kanssa aloitimme täydellä tohinalla jo lauantaina, 20.5. kun vehmaalaisen maatila-teurastamo-lihakauppa Vallan Maukkaan possut tulevat myyntiin. Heidän siankasvatuksensa on jatkuvan kehitystyön alla. Rehustus pohjaa vehmaalaiseen viljaan ja härkäpapuun ja on GMO-vapaata. Emakot pääsevät ulkoilemaan ja tulevan kesän aikana sikala remontoidaan niin, että porsimiset hoituvat ilman porsitushäkkejä ja sallivat siten emakoiden vapaasti tehdä olonsa mukavaksi pesää rakentaen ennen porsimisen alkamista.
Vallan Maukkaan teurastamon ovesta aukeaa myös näkymä laitumelle, jossa villasiat, eli Mangalitzat ulkoilevat ympäri vuoden. Tilalta saa siis tavanomaisen possunlihan lisäksi myös Mangalitzan lihaa. Sekin tulee Eggspress -myyntiin hieman myöhemmin tänä vuonna. Villasika kasvaa pitkään ollen teuraskokoinen vasta yli kahden vuoden iässä. Tämä pitkä kasvu maistuu myös lihassa. Rasvakoostumus on varsin erityinen ja liha maistuukin aivan erinomaiselta. ”Se on kuin possua, mutta ei kuitenkaan: se on parempaa” on moni todennut ensi kertaa maistaessaan.

Eggspressin myymät lihat ovat aina pakasteita. Se on meille välttämätön toimintatapa sekä kylmäketjun turvaamiseksi, että varastonhallinnallisesti. Ostamme tiloilta ison määrän kerralla. Koko eläimen, tai useampia ja pakastaminen antaa meille joustoa myyntiakoihin.

Tulkaahan myös lihakaupoille!


Kantturaan, Inkeren kartanoon ja Vallan Maukkaaseen voit tutustua seuraavissa osoitteissa:
www.kanttura.com

Kommentit

Suositut tekstit