"EIOO" ON LOPULTA HYVÄ ASIA
Saamme Eggspress.fi -palvelussamme aika-ajoin -tai no, aika usein- palautetta siitä, että kun joku
tuote on varastostamme loppu, ostointo muillekin tuotteille hiipuu. Tämä on varsin luonnollinen ja inhimillinen asia, niin ihmismieli toimii. Ei tuonne kannata mennä, kun siellä on vain mustikoita. Tuolla viereisessä metsässä on sekä mustikoita, että herkkutatteja, saan sieltä molemmat samalla vaivalla. Logiikka on ilmeinen.
Me tietysti kauppiaina yritämme minimoida eioon myyntiä. Jokainen asiakas, joka ei ole käyttänyt meidän kanssamme asioidessaan kaikkea sitä rahaa jonka olisi halunnut ja pystynyt käyttämään, on meille hukattu mahdollisuus. Ja toisinpäin: jokainen kerta kun asiakas kokee kanssamme pettymyksen, on yksi kerta lisää pettymysten laariin. Eikä sitä laaria pysty tyhjentämään. Ainakaan kovin helposti.
Mutta sitten.
Tiedättekö mistä iso osa maailman ruokahävikistä johtuu? Se johtuu siitä, että kauppiaat pelkäävät eioota kuin ruttoa. He pitävät hyllyt täynnä, jotta asiakas ei joutuisi pettymään juuri tämän kaupan tai kauppaketjun kanssa IKINÄ! Ja se tarkoittaa, että ruoka vanhenee kaupan hyllyyn. Jos se ei ikinä saa loppua, sitä on oltava aina liikaa tarjolla, ettei kukaan huomaisi edes ottavansa viimeistä tomaattia, koska siinä viimeisessä on taatusti jotain vikaa.
Eikä tässä ole vielä koko kuva. Koska kauppiaat haluavat pitää hyllynsä täynnä, he vaativat tavaran toimittajilta sataprosenttista kykyä vastata tekemiinsä tilauksiin. Se taasen aiheuttaa teollisuudessa täsmälleen saman oravanpyörän. Tavaraa on pakko tuottaa liikaa, ettei se loppuisi. Ja sitten loput menevät roskiin.
Ruoan heittäminen roskiin on suurinpiirtein typerintä, mitä ihminen voi tehdä. Työtä, luonnonvaroja ja ympäristöä kulutetaan hirmuiset määrät siihen, että saisimme päivittäisen ateriamme. Kaikki se vaiva ja energia on käytetty, jotta pelto on raivattu, muokattu kylvöä varten, lannoitettu ja kylvetty, sato korjattu ja varastoitu. Sitten se -sanotaan vaikka härkäpapu- prosessoidaan einekseksi. Maustetaan ja keitetään ja mitä ikinä. Pakataan muoviin, kuljetetaan varastoon, kuljetetaan kauppaan, pidetään kylmänä.
Ja sitten heitetään roskiin.
Koska sitä pitää olla hyllyssä enemmän kuin ihmiset haluavat sitä ostaa. Ettei asiakas mene viereiseen metsään.
Me haluamme toimia toisin. Haluamme heittää ruokaa pois niin vähän kuin vain ikinä on mahdollista. Ostamme karjankasvattajalta koko eläimen ja myymme sen pienempinä paloina eteenpäin, mutta myymme koko eläimen ennenkuin seuraava teurastetaan. Siksi meiltä on välillä jauheliha loppu, mutta varastossa on vaikka kuinka paljon paistia ja fileitä. Tilaamme maitoa sen verran, kuin uskomme seuraavalla viikolla kaupaksi käyvän. Jos asiakkailla olisikin juuri sillä viikolla halu ostaa paljon enemmän, se loppuu. Jos taasen tilaisimme niin paljon, ettei se loppuisi, heittäisimme maitoa roskiin. Ja samaan aikaan jäisi juustoa tekemättä, koska raaka-ainettakaan ei ole määräänsä enempää. Lehmä kun lypsää vain sen minkä lehmä lypsää.
Totta kai me silti yritämme minimoida eioon, niinkuin alussa kerroin. Kauppiaita mekin olemme ja eioo on rutto. Ennakkotilaussysteemimme auttaa siinä kovasti. Mitä aiemmin saamme tiedon siitä, että jollakin viikolla vaikka porkkanaa menisi paljon, sitä paremmin pystymme reagoimaan asiaan. Tämän asian kanssa me varmaankin joko nousemme kuninkaiksi tai kuolemme. Alkaa olla selvää, että pienten tuottajien ja pienten resurssien yhdistäminen nollahävikkiin ja ultratehokkaaseen logistiikkaan lopulta ratkaisee sen, onko hävikittömälle lyhyelle toimitusketjulle tulevaisuutta. Itse uskon, että on. Ja varsinkin toivon sitä, sieluni ei enää kestä että ruokaa lentää roskikseen. Toinen jalka savipellossa, toinen sikalan lantakäytävällä varttuneena päivittäistä ateriaa on alkanut arvostaa niin paljon, että eiootakin suurempi rutto on ruoan pois heittäminen.
Mikko Välttilä
Eggspressin isä
tuote on varastostamme loppu, ostointo muillekin tuotteille hiipuu. Tämä on varsin luonnollinen ja inhimillinen asia, niin ihmismieli toimii. Ei tuonne kannata mennä, kun siellä on vain mustikoita. Tuolla viereisessä metsässä on sekä mustikoita, että herkkutatteja, saan sieltä molemmat samalla vaivalla. Logiikka on ilmeinen.
Me tietysti kauppiaina yritämme minimoida eioon myyntiä. Jokainen asiakas, joka ei ole käyttänyt meidän kanssamme asioidessaan kaikkea sitä rahaa jonka olisi halunnut ja pystynyt käyttämään, on meille hukattu mahdollisuus. Ja toisinpäin: jokainen kerta kun asiakas kokee kanssamme pettymyksen, on yksi kerta lisää pettymysten laariin. Eikä sitä laaria pysty tyhjentämään. Ainakaan kovin helposti.
Mutta sitten.
Tiedättekö mistä iso osa maailman ruokahävikistä johtuu? Se johtuu siitä, että kauppiaat pelkäävät eioota kuin ruttoa. He pitävät hyllyt täynnä, jotta asiakas ei joutuisi pettymään juuri tämän kaupan tai kauppaketjun kanssa IKINÄ! Ja se tarkoittaa, että ruoka vanhenee kaupan hyllyyn. Jos se ei ikinä saa loppua, sitä on oltava aina liikaa tarjolla, ettei kukaan huomaisi edes ottavansa viimeistä tomaattia, koska siinä viimeisessä on taatusti jotain vikaa.
Eikä tässä ole vielä koko kuva. Koska kauppiaat haluavat pitää hyllynsä täynnä, he vaativat tavaran toimittajilta sataprosenttista kykyä vastata tekemiinsä tilauksiin. Se taasen aiheuttaa teollisuudessa täsmälleen saman oravanpyörän. Tavaraa on pakko tuottaa liikaa, ettei se loppuisi. Ja sitten loput menevät roskiin.
Ruoan heittäminen roskiin on suurinpiirtein typerintä, mitä ihminen voi tehdä. Työtä, luonnonvaroja ja ympäristöä kulutetaan hirmuiset määrät siihen, että saisimme päivittäisen ateriamme. Kaikki se vaiva ja energia on käytetty, jotta pelto on raivattu, muokattu kylvöä varten, lannoitettu ja kylvetty, sato korjattu ja varastoitu. Sitten se -sanotaan vaikka härkäpapu- prosessoidaan einekseksi. Maustetaan ja keitetään ja mitä ikinä. Pakataan muoviin, kuljetetaan varastoon, kuljetetaan kauppaan, pidetään kylmänä.
Ja sitten heitetään roskiin.
Koska sitä pitää olla hyllyssä enemmän kuin ihmiset haluavat sitä ostaa. Ettei asiakas mene viereiseen metsään.
Me haluamme toimia toisin. Haluamme heittää ruokaa pois niin vähän kuin vain ikinä on mahdollista. Ostamme karjankasvattajalta koko eläimen ja myymme sen pienempinä paloina eteenpäin, mutta myymme koko eläimen ennenkuin seuraava teurastetaan. Siksi meiltä on välillä jauheliha loppu, mutta varastossa on vaikka kuinka paljon paistia ja fileitä. Tilaamme maitoa sen verran, kuin uskomme seuraavalla viikolla kaupaksi käyvän. Jos asiakkailla olisikin juuri sillä viikolla halu ostaa paljon enemmän, se loppuu. Jos taasen tilaisimme niin paljon, ettei se loppuisi, heittäisimme maitoa roskiin. Ja samaan aikaan jäisi juustoa tekemättä, koska raaka-ainettakaan ei ole määräänsä enempää. Lehmä kun lypsää vain sen minkä lehmä lypsää.
Totta kai me silti yritämme minimoida eioon, niinkuin alussa kerroin. Kauppiaita mekin olemme ja eioo on rutto. Ennakkotilaussysteemimme auttaa siinä kovasti. Mitä aiemmin saamme tiedon siitä, että jollakin viikolla vaikka porkkanaa menisi paljon, sitä paremmin pystymme reagoimaan asiaan. Tämän asian kanssa me varmaankin joko nousemme kuninkaiksi tai kuolemme. Alkaa olla selvää, että pienten tuottajien ja pienten resurssien yhdistäminen nollahävikkiin ja ultratehokkaaseen logistiikkaan lopulta ratkaisee sen, onko hävikittömälle lyhyelle toimitusketjulle tulevaisuutta. Itse uskon, että on. Ja varsinkin toivon sitä, sieluni ei enää kestä että ruokaa lentää roskikseen. Toinen jalka savipellossa, toinen sikalan lantakäytävällä varttuneena päivittäistä ateriaa on alkanut arvostaa niin paljon, että eiootakin suurempi rutto on ruoan pois heittäminen.
Mikko Välttilä
Eggspressin isä
Kommentit
Lähetä kommentti