Eggspressin syyskuu - Sadonkorjuuta, tuoteuutuuksia ja uusia reittejä
Ihana, lämmin, kesäinen syyskuu alkaa olla takana päin.
Grillikelejä riitti pitkälle syksyyn ja saatiin onneksi sitä kauan kaivattua sadettakin.
Siitä kiittävät niin viljelijät kuin sienestäjätkin.
Eggspressissä tapahtui isoja muutoksia syyskuun alusta alkaen kun eteläisen Suomen reittejä alettiin ajamaan yrittäjävoimin. Ulkopuoliset kuskit jäivät pois remmistä ja nyt pysäkeillä tapaa joko Johannan tai Mikon. Samalla ajoaikataulua tiivistettiin ja reittejä uusittiin. Etelä-Karjalan vanhoja pysäkkejä palautettiin kartalle kun Penttilän Heikki Potturieskaverstaalta lähti taas ajelemaan Kymi-Karjalaa. Heikki otti myös Pirkanmaa 2:n ajettavakseen. Satakunnassa ja Etelä-Pohjanmaalla jatkaa Miikka Rintanen Rintasen puutarhatilalta.
Keiteleellä Jenni ja Jyri-Pekka jatkavat tuttuun tapaan. Uusia pysäkkejä on Keski-Suomen, Pohjois-Karjalan ja Savon reiteillekin tullut teidän asiakkaiden toiveiden mukaisesti.
Kaikki reitit ja pysäkit löytyvät kotisivuiltamme www.eggspress.fi
Otimme käyttöön tiedotusta tehostaaksemme jokaiselle reitille omat WhatsApp -ryhmät, joihin kuka tahansa voi liittyä. Näiden ryhmien kutsulinkit löytyvät Facebook-ryhmistämme. WhatsApp -tiedotus on pidetty maltillisena, kenenkään puhelimia ei ole tarkoitus tukkia viestitulvalla, eikä ryhmissä ole keskustelumahdollisuutta. Toistaiseksi tästä lisätiedotuskanavasta on oikein positiivisia kokemuksia. Tervetuloa mukaan!
Tuoteuutuuksia
Kuluneen kuukauden aikana tuotelistalla tapahtui paljon.
Molempiin varastoihin tulleita uutuustuotteita ovat Heikkilän valkoinen juusto, Marja-Areenan mustaherukat, sekä Krannin tilan Daami täysjyväkaurahiutaleet ja Rokka ruokaherneet.
Erikseen pitää mainita pakastetut sirkat, joita uskaliaimmat ovat jo päässeet maistelemaan, sekä Hakamaan lammastilan hillot, joita Suutarisen Maija keittää yhdistäen oman puutarhan antimia ja kotipuutarhojen ylijäämäsatoa.
Edellämainittujen lisäksi Someron valikoimaan saatiin syyskuun aikana Paijan tilan luomu ruis-härkäpapu napostelunäkkäriä ja Ferin Chorizoa ja Yrttipossumakkaraa. Näitä on myöhemmin saatavissa myös Keiteleeltä ajettaville reiteille.
Keiteleen valikoima puolestaan kasvoi Jokinotkon nautasäilykkeellä ja Kankaalan tilan kaninlihalla.
Tilojen kuulumisia
Maakunnon kanalassa Vaahteramäessä valkoiset kanat lopettivat munintansa ja lähtivät autuaammille laidunmaille. Ruskeatkin lähtevät kuun vaihteessa ja tilalle tulee lokakuun alussa uudet kanat. Valkoiset Friida-munat ovat syyskuussa tulleet sopimuskanalastamme Aarikalta. Tästä johtuen pysäkillä on voinut käteen osua kenno, jossa on pelkästään valkoisia tai pelkästään ruskeita munia.
Jokinotkon naudat ja lampaat ovat kesän kääntyessä syksyyn huokaisseet helpotuksesta säiden vihdoin viiletessä. Syyskuu onkin usein eläinten mielestä parasta laidunaikaa, koska niiden optimiulkolämpötila huitelee noin 4C:ssa eli aika eri toiveet kesäsään suhteen ihmisiin verrattuna. Jokinotkon tilan sato oli ennätyshelteistä ja kuivuudesta huolimatta hyvä ja eläimille on saatu hyvälaatuista heinää ja kuivia olkipaaleja tarpeeksi talven varalle. Viljaakin puitiin, mutta koska Jokinotkon eläinten ruokinta perustuu vahvasti laitumeen ja heinään, vähenee viljan viljely tilalla koko ajan.
Palviaisen tilalla valmistaudutaan talveen rakentamalla Mangalitza-possuille uusia sääsuojia ja selvitellään missä on mahdollista aloittaa ensi keväänä kanien teurastus. Kanien kasvatusta on vuosien tauon jälkeen taas harjoiteltu ja keväällä niitä aletaan tuottamaan hieman isommassa mittakaavassa. Tilalle on myös hankittu ensimmäiset mehiläispesät.
Tulossa lokakuussa...
Odotamme lokakuussa saavamme pitkän tauon jälkeen huippuhyviä Ruisvaaran porkkanoita taas kyytiimme. Porkkanannosto on tätä kirjoittaessa käynnissä. Peukut pystyyn!
Uuden sadon SuperPottua on myös tulossa. Rami Lilja lupasi meille keväällä suosittua Annabelle-lajiketta SuperPotun erinomaisilla ominaisuuksilla. SuperPotuista voi odotellessa lukea lisää täältä superpottu.fi
Muitakin kutkuttavia juttuja meillä on hihassa, mutta kerrotaan niistä sitten kun niiden aika on ;)
Näistä ja muista kuulumisista saa ajantasaista tietoa
Facebook-sivullamme Eggspress
Facebook-ryhmässämme Vaahteramäen Eggspress
Instagramissa @munaeggspress
ja tuolla ylempänä mainostamassani WhatsAppissa.
Toivotamme teille oikein maukasta ja antoisaa syksyn jatkoa!
Mikko, Johanna, Jenni, Jyri-Pekka, Friida-Elina ja Albert
Grillikelejä riitti pitkälle syksyyn ja saatiin onneksi sitä kauan kaivattua sadettakin.
Siitä kiittävät niin viljelijät kuin sienestäjätkin.
Eggspressissä tapahtui isoja muutoksia syyskuun alusta alkaen kun eteläisen Suomen reittejä alettiin ajamaan yrittäjävoimin. Ulkopuoliset kuskit jäivät pois remmistä ja nyt pysäkeillä tapaa joko Johannan tai Mikon. Samalla ajoaikataulua tiivistettiin ja reittejä uusittiin. Etelä-Karjalan vanhoja pysäkkejä palautettiin kartalle kun Penttilän Heikki Potturieskaverstaalta lähti taas ajelemaan Kymi-Karjalaa. Heikki otti myös Pirkanmaa 2:n ajettavakseen. Satakunnassa ja Etelä-Pohjanmaalla jatkaa Miikka Rintanen Rintasen puutarhatilalta.
Keiteleellä Jenni ja Jyri-Pekka jatkavat tuttuun tapaan. Uusia pysäkkejä on Keski-Suomen, Pohjois-Karjalan ja Savon reiteillekin tullut teidän asiakkaiden toiveiden mukaisesti.
Kaikki reitit ja pysäkit löytyvät kotisivuiltamme www.eggspress.fi
Otimme käyttöön tiedotusta tehostaaksemme jokaiselle reitille omat WhatsApp -ryhmät, joihin kuka tahansa voi liittyä. Näiden ryhmien kutsulinkit löytyvät Facebook-ryhmistämme. WhatsApp -tiedotus on pidetty maltillisena, kenenkään puhelimia ei ole tarkoitus tukkia viestitulvalla, eikä ryhmissä ole keskustelumahdollisuutta. Toistaiseksi tästä lisätiedotuskanavasta on oikein positiivisia kokemuksia. Tervetuloa mukaan!
Tuoteuutuuksia
Kuluneen kuukauden aikana tuotelistalla tapahtui paljon.
Molempiin varastoihin tulleita uutuustuotteita ovat Heikkilän valkoinen juusto, Marja-Areenan mustaherukat, sekä Krannin tilan Daami täysjyväkaurahiutaleet ja Rokka ruokaherneet.
Hakamaan omena-mustikkahillo |
Edellämainittujen lisäksi Someron valikoimaan saatiin syyskuun aikana Paijan tilan luomu ruis-härkäpapu napostelunäkkäriä ja Ferin Chorizoa ja Yrttipossumakkaraa. Näitä on myöhemmin saatavissa myös Keiteleeltä ajettaville reiteille.
Keiteleen valikoima puolestaan kasvoi Jokinotkon nautasäilykkeellä ja Kankaalan tilan kaninlihalla.
Heikkilän valkoinen juusto |
Krannin tilan Daami täysjyväkaurahiutale |
Tilojen kuulumisia
Maakunnon kanalassa Vaahteramäessä valkoiset kanat lopettivat munintansa ja lähtivät autuaammille laidunmaille. Ruskeatkin lähtevät kuun vaihteessa ja tilalle tulee lokakuun alussa uudet kanat. Valkoiset Friida-munat ovat syyskuussa tulleet sopimuskanalastamme Aarikalta. Tästä johtuen pysäkillä on voinut käteen osua kenno, jossa on pelkästään valkoisia tai pelkästään ruskeita munia.
Jokinotkon naudat ja lampaat ovat kesän kääntyessä syksyyn huokaisseet helpotuksesta säiden vihdoin viiletessä. Syyskuu onkin usein eläinten mielestä parasta laidunaikaa, koska niiden optimiulkolämpötila huitelee noin 4C:ssa eli aika eri toiveet kesäsään suhteen ihmisiin verrattuna. Jokinotkon tilan sato oli ennätyshelteistä ja kuivuudesta huolimatta hyvä ja eläimille on saatu hyvälaatuista heinää ja kuivia olkipaaleja tarpeeksi talven varalle. Viljaakin puitiin, mutta koska Jokinotkon eläinten ruokinta perustuu vahvasti laitumeen ja heinään, vähenee viljan viljely tilalla koko ajan.
Palviaisen tilalla valmistaudutaan talveen rakentamalla Mangalitza-possuille uusia sääsuojia ja selvitellään missä on mahdollista aloittaa ensi keväänä kanien teurastus. Kanien kasvatusta on vuosien tauon jälkeen taas harjoiteltu ja keväällä niitä aletaan tuottamaan hieman isommassa mittakaavassa. Tilalle on myös hankittu ensimmäiset mehiläispesät.
Ensimmäinen pakkasaamu Jokinotkossa |
Tulossa lokakuussa...
Odotamme lokakuussa saavamme pitkän tauon jälkeen huippuhyviä Ruisvaaran porkkanoita taas kyytiimme. Porkkanannosto on tätä kirjoittaessa käynnissä. Peukut pystyyn!
Uuden sadon SuperPottua on myös tulossa. Rami Lilja lupasi meille keväällä suosittua Annabelle-lajiketta SuperPotun erinomaisilla ominaisuuksilla. SuperPotuista voi odotellessa lukea lisää täältä superpottu.fi
Muitakin kutkuttavia juttuja meillä on hihassa, mutta kerrotaan niistä sitten kun niiden aika on ;)
Näistä ja muista kuulumisista saa ajantasaista tietoa
Facebook-sivullamme Eggspress
Facebook-ryhmässämme Vaahteramäen Eggspress
Instagramissa @munaeggspress
ja tuolla ylempänä mainostamassani WhatsAppissa.
Toivotamme teille oikein maukasta ja antoisaa syksyn jatkoa!
Mikko, Johanna, Jenni, Jyri-Pekka, Friida-Elina ja Albert
Kommentit
Lähetä kommentti