Syntisen hyvää - ilman sitä syntiä

"Syntisen hyvää!"
"Tämän on pakko olla epäterveellistä, koska se on niin hyvää."
"Tämä on niin hyvää että kohta se varmasti kielletään."



Suomen kielestä löytyy edelläkuvatun kaltaisia ruokaan liittyviä paradokseja. Hyvä ruoka - tai hyvältä maistuva ruoka - on näissä kielikuvissa pahasta. Johtuneeko osaaltaan tästä se, että tyydymme lappaamaan lautasellemme sellaista, jota kyllä syö, mutta joka ei herätä erityisiä tunteita?

Ruoka saa maistua hyvältä. Ei. Sen pitää maistua hyvältä. Sen pitää herättää tunteita.
Ja meillä Suomessa osataan tehdä juuri tällaista ruokaa.

Leikitäänpä hieman.
Mitä mielikuvia Sinussa herättävät sanat
'tilapuoti', 'suoramyynti', 'maatilatori'?

Tein tästä pienimuotoisen kyselyn ja vastauksena saamani mielikuvat vastasivat omiani.
"Laatu, puhtaus, tuoreus, hyvä maku, erikoisuudet, lisäaineettomuus."

Mutta toisaalta myös
"söpöys, puuhastelu, hankala saavutettavuus, ostosreissut eivät jää tavaksi."

Tämä on monesti todettu pienten erikoisliikkeiden, kivijalkapuotien ja tilamyymälöiden haasteeksi. Niiden olemassaolo on erittäin toivottavaa, mutta niissä asioiminen ei tule tavaksi.

Jatketaanpa leikkiä.
Entä jos

  • saisit eri tilojen ja tuottajien tuotteita samasta paikasta
  • voisit hankkia näitä tuotteita lähikauppareissun vaivalla
  • voisit tutustua tuotteisiin etukäteen netissä ja kuulla käyttäjäkokemuksia ja saada reseptejä?

No mutta, sittenhän jäisi pois
  • kohtaaminen tuottajan kanssa
  • tunne siitä että maksan ostokseni suoraan tuottajalle
  • varmuus ruuan alkuperästä
Taitaa olla niin, että on liian työlästä hankkia hyvän makuisia elintarvikkeita suoraan tuottajilta. 


Ei ole helppoa olla vastuullinen kuluttaja


Ruokaviidakossa seikkailu yhdistettynä suoramyynnin haasteisiin on valmis käsikirjoitus "Oman elämänsä Selviytyjät" tosi-TV-sarjaan. Olli Posti herättelee viime vuonna ilmestyneessä Supermarket Survival kirjassaan ajatusta rakkausruuasta. Meillä Eggspressissä on puhuttu hyvän mielen ruuasta. Hyvän mielen ruualla tarkoitamme laadukasta ja hyvän makuista ruokaa. Ruokaa, joka tulee suoraan suomalaisilta pientuottajilta seisomatta pitkiä aikoja eri varastoissa. Ruokaa, jonka valmistajat arvostavat omaa työtään, eläimiään ja ympäristöään niin paljon, että tekevät parasta mahdollista silläkin uhalla etteivät koskaan kasva suuriksi. 

Me haluamme, että suomalaiset söisivät hyvää ruokaa. Ja me haluamme myös että suomalaiset tuottaisivat hyvää ruokaa. 

Palataanpa siis ajatusleikkimme hypoteeseihin. 
Me nimittäin olemme luoneet palvelun, johon on kerätty yli 20 pientuottajaa saman sateenvarjon alle. Kaikkien tuotteet löytyvät yhden nettiosoitteen takaa ja toimitamme kaikkien tuotteet lähipysäkillesi. Pysäkit olemme sijoitelleet sekä asutuskeskuksiin että pienemmille paikkakunnille. Facebook-ryhmässämme jaetaan innokkaasti reseptiikkaa ja kokemuksia tuotteista. Samalla on mahdollistettu kohtaaminen ja keskustelu tuottajien kanssa. Useimmille tiloille on mahdollista päästä halutessaan tutustumaan ja aktiivisimmat kertovat kuulumisiaan kuvien ja videoiden kera sosiaalisessa mediassa. 

No entä sitten se hinta? Maksetaanko tässä nyt välikäsille aivan kuten marketin kassallakin?
Eggspressin kautta ostetun tuotteen hinnasta leijonanosa menee tuottajalle. Tuon hinnan tuottaja on itse määritellyt sellaiselle tasolle, jonka turvin hän voi jatkaa tuotteidensa valmistusta ja eläintensä hoitamista. Loppuosalla ostat itsellesi palvelun, joka tuo tuotteet lähellesi. Mitään erillistä toimitusmaksua emme veloita. Samalla ostat itsellesi varmuuden siitä, että tuote on kulkenut vain kaksien käsien, tuottajan ja jakelijamme kautta ennen kuin se päätyy omiisi. Ostat itsellesi asiantuntemuksen ja verkoston, joka puolestasi valikoi tuotteet sellaisilla kriteereillä, jotka varmistavat eläinten ja ympäristön hyvinvoinnin, sekä ruuan puhtauden. Usein näistä tulee kaupanpäällisinä monta muutakin hyvää vaikutusta. Ostat myös tuottajille aikaa keskittyä olennaiseen, ruuantuottamiseen, vapauttamalla heidän aikaansa myynnistä ja markkinoinnista. 


Nyt menen syömään hyvää ruokaa hyvällä mielellä.
Jos Sinäkin haluat, klikkaa itsesi osoitteeseen eggspress.fi


Elina Välttilä
alias
Friida Vaahteramäki


P.S. Facebook-ryhmä, jossa pääset keskustelemaan tuottajien kanssa ja lukemaan käyttäjien kokemuksia, löytyy täältä

Kommentit

Suositut tekstit