Kohuotsikoita ja loppuun palaneita torppareita
Kuukausi sitten uutisoitiin karmeasta löydöstä pohjois-pohjanmaalaisella ylämaankarjatilalla. Kymmeniä nautoja oli löytynyt keväthankien alta menehtyneenä. Tapaus on ymmärrettävästi herättänyt suuttumusta, surua ja spekulointia: kuinka näin on jälleen päässyt käymään? Pelkkien otsikoiden perusteella tapausta ja sen syitä on hankala lähteä arvioimaan. Sitä ei myöskään ole tarkoitus tässä sen kummemmin retostella tai hyväksyä, ei toki. Ainahan voi kuitenkin yrittää ymmärtää, jos ei traagista lopputulemaa, niin ainakin tämän ja monen muun vastaavan katastrofin juurisyitä. Uutinen sai minut tarttumaan blogikynään, vaikka toukotöiden ja muun oheisyrittämisen väsyttämä keho ja mieli tahtoisi ennemmin lysähtää sohvan pohjalle katsomaan Temptation Islandin uusintoja.
Niin, väsymys. Väsymyksestä tässäkin tapauksessa epäilemättä on kysymys. Väsymyksestä ja sen karmeista jälkiseuraamuksista, jotka ovat jälleen kerran huipentuneet viattomien tuotantoeläinten turhaan kärsimykseen, kohuotsikoihin ja varmasti vielä pitkään jatkuvaan oikeus- ja jälkipuintiprosessiin. Miksi näitä tapauksia on viime aikoina ollut uutisissa tämän tästä? Seuraavassa muutamia mahdollisia syitä.
Viljelijät on ajettu ahtaalle. Meidät on monelta suunnalta valjastettu yhteiskunnan torppareiksi, joiden ainoa tehtävä on tuottaa halpaa raaka-ainetta elintarviketeollisuuden suuriin rattaisiin, halvalla ja paljon. Mieluummin suurissa yksiköissä, joista on näppärää kahmia tätä bulkkimassaa täysiä rekkakuormallisia kerrallaan. Pienten, monesti hehtaaria kohden paljon tehokkaammin ja tuottavammin toimivien tilojen toimintaedellytyksiä kavennetaan jatkuvasti mitä moninaisimmilla konsteilla. Kaikkein pienimmiltä tiloilta on jo tuet viety, nyt loppujakin kannustimia napsitaan pois yksi kerrallaan ja kaikessa hiljaisuudessa. Kustannustehokkuus katsos, suurta sen olla pitää!
Tukipolitiikkamme vääristää muutenkin tuotantoa ja keskittää sitä väärällä tavalla. Esimerkiksi kotieläintaloudelle yksikköä kohden maksettavat erityistuet ajavat tilat mielettömään kierteeseen. Monet päätyvät laajentamaan tuotantoaan silmittömästi, haalimaan lisää pinta-alaa ja eläinyksiköitä piittaamatta ympäristön kestokyvystä tai omasta jaksamisestaan. Kasvava tilakoko ja kiristyvä talous taas ajavat helposti ohi perinteisen maajussin hallinnointikyvystä. Kaikki meistä eivät todellakaan ole syntyneet tai oppineet pyörittämään suuria, osakeyhtiöluokan tilakokonaisuuksia. Sitä paitsi, monet meistä tekevät työtään lähtökohtaisestikin vastentahtoisesti, sukupolvenvaihdokseen painostettuina, unelmat toisenlaisesta elämästä ja urasta romutettuina. Tämä yhdistettynä edellä mainittuihin epäkohtiin on tappava yhdistelmä.
Paras esimerkki tästä katsoo minua peilistä joka aamu ja ilta. Aina kun luen uuden klikkiotsikon rukkaset maahan nakanneista ja eläimensä heitteille jättäneistä maajusseista, mieleeni hiipii sama miete: Tuo olisin voinut olla minä. Toisenlaisissa olosuhteissa minä olisin saattanut sortua samoihin virheisiin, ja osittain näin olen tehnytkin. En ole sentään jättänyt eläimiäni vaille hoitoa, mutta olen repinyt itsestäni liikaa. Minä olen haalinut lisää peltoa ja suunnitellut suurpihaton rakentamista. Hulluimmillani olen jopa ajatellut raivaavani lisää viljelysmaata entisten hehtaareiden kylkeen. Olen myös kantapään kautta oppinut suoramyynnin ja maatalouden sivuelinkeinojen kovan todellisuuden. Oman jaksamiseni rajallisuuden olen nähnyt liiankin läheltä - katkeamispistettä on kutiteltu monet kerrat.
Ainoa syy siihen, että olen vielä elossa ja omalta pieneltä osaltani jopa mukana puuhaamassa kenties parempaa huomista suomalaiselle lähiruokakentälle on se, että minulla on ollut tukeva tukiverkko turvanani. Minulla on vanhemmat, jotka ovat tukeneet minua. He ovat hoitaneet rakkaita lapsiani silloin, kun olen ollut liian väsynyt ja kiireinen olemaan heille se isä, jonka he ansaitsisivat. Minulla on jopa kaksi ”vanhaa isäntää”, jotka ovat ahkeroineet pelloillani silloin, kun omat tuntini vuorokaudessa eivät ole riittäneet. Minulla on mahtavia ystäviä ja naapureita, jotka ovat ojentaneet auttavan kätensä ja antaneet neuvoja silloin, kun jokin pieni asia on muuttunut niin isoksi, että se on ollut vaarassa katkaista isännän selän. Ystäviä, jotka ovat vilpittömästi tulleet kysymään: Mitä sinulle kuuluu? Miten sinä jaksat? Ja tärkeimpänä kaikesta: minulla on rakastava puoliso, joka on pysynyt rinnallani synkkinäkin hetkinä. Puoliso, joka on ymmärtänyt viheltää pelin kunnolla poikki silloin, kun olen itse yrittänyt vain kaikin voimin pitää kulissia yllä. Kaikilla ei tällaista rikkautta ole.
Niin, on sitä itseäkin kehuttava sentään hieman. Minulla on ollut sen verran nöyryyttä, että olen uskaltanut pyytää apua ajoissa, tai ainakin tunnustaa oma heikkouteni ja väsymykseni. Luovuttaa. Millään muulla en omalta kohdaltani tahdo kehuskella. Tämä on myös oma viestini muille kanssaveljille ja -siskoille. Sitkeys ja sisukkuus ovat hyviä ominaisuuksia tiettyyn rajaan asti. Sen jälkeen olisi hyvä löytyä pisara sitä hyvänlaatuista nöyryyttä. Missä tämä raja kullakin menee, se on kaikkien itse opittava tunnistamaan. Mieluiten ennen kohuotsikoita.
Jokinotkon torpan isäntä
Jyri-Pekka Lemettinen
PS. Jos olet sitä mieltä, että jatkuvalle tilojen kasvulle ja tuotannon epäterveelle tehostamiselle on hyvä olla myös vaihtoehtoja, tue silloin suoramyyntiä: Rekoja, tilamyymälöitä, ruokapiirejä – tai käy esimerkiksi rekisteröitymässä osoitteeseen eggspress.fi ja tilaa hyvän mielen ruokaa lähipysäkillesi jo tänään!
Niin, väsymys. Väsymyksestä tässäkin tapauksessa epäilemättä on kysymys. Väsymyksestä ja sen karmeista jälkiseuraamuksista, jotka ovat jälleen kerran huipentuneet viattomien tuotantoeläinten turhaan kärsimykseen, kohuotsikoihin ja varmasti vielä pitkään jatkuvaan oikeus- ja jälkipuintiprosessiin. Miksi näitä tapauksia on viime aikoina ollut uutisissa tämän tästä? Seuraavassa muutamia mahdollisia syitä.
Viljelijät on ajettu ahtaalle. Meidät on monelta suunnalta valjastettu yhteiskunnan torppareiksi, joiden ainoa tehtävä on tuottaa halpaa raaka-ainetta elintarviketeollisuuden suuriin rattaisiin, halvalla ja paljon. Mieluummin suurissa yksiköissä, joista on näppärää kahmia tätä bulkkimassaa täysiä rekkakuormallisia kerrallaan. Pienten, monesti hehtaaria kohden paljon tehokkaammin ja tuottavammin toimivien tilojen toimintaedellytyksiä kavennetaan jatkuvasti mitä moninaisimmilla konsteilla. Kaikkein pienimmiltä tiloilta on jo tuet viety, nyt loppujakin kannustimia napsitaan pois yksi kerrallaan ja kaikessa hiljaisuudessa. Kustannustehokkuus katsos, suurta sen olla pitää!
Tukipolitiikkamme vääristää muutenkin tuotantoa ja keskittää sitä väärällä tavalla. Esimerkiksi kotieläintaloudelle yksikköä kohden maksettavat erityistuet ajavat tilat mielettömään kierteeseen. Monet päätyvät laajentamaan tuotantoaan silmittömästi, haalimaan lisää pinta-alaa ja eläinyksiköitä piittaamatta ympäristön kestokyvystä tai omasta jaksamisestaan. Kasvava tilakoko ja kiristyvä talous taas ajavat helposti ohi perinteisen maajussin hallinnointikyvystä. Kaikki meistä eivät todellakaan ole syntyneet tai oppineet pyörittämään suuria, osakeyhtiöluokan tilakokonaisuuksia. Sitä paitsi, monet meistä tekevät työtään lähtökohtaisestikin vastentahtoisesti, sukupolvenvaihdokseen painostettuina, unelmat toisenlaisesta elämästä ja urasta romutettuina. Tämä yhdistettynä edellä mainittuihin epäkohtiin on tappava yhdistelmä.
Paras esimerkki tästä katsoo minua peilistä joka aamu ja ilta. Aina kun luen uuden klikkiotsikon rukkaset maahan nakanneista ja eläimensä heitteille jättäneistä maajusseista, mieleeni hiipii sama miete: Tuo olisin voinut olla minä. Toisenlaisissa olosuhteissa minä olisin saattanut sortua samoihin virheisiin, ja osittain näin olen tehnytkin. En ole sentään jättänyt eläimiäni vaille hoitoa, mutta olen repinyt itsestäni liikaa. Minä olen haalinut lisää peltoa ja suunnitellut suurpihaton rakentamista. Hulluimmillani olen jopa ajatellut raivaavani lisää viljelysmaata entisten hehtaareiden kylkeen. Olen myös kantapään kautta oppinut suoramyynnin ja maatalouden sivuelinkeinojen kovan todellisuuden. Oman jaksamiseni rajallisuuden olen nähnyt liiankin läheltä - katkeamispistettä on kutiteltu monet kerrat.
Ainoa syy siihen, että olen vielä elossa ja omalta pieneltä osaltani jopa mukana puuhaamassa kenties parempaa huomista suomalaiselle lähiruokakentälle on se, että minulla on ollut tukeva tukiverkko turvanani. Minulla on vanhemmat, jotka ovat tukeneet minua. He ovat hoitaneet rakkaita lapsiani silloin, kun olen ollut liian väsynyt ja kiireinen olemaan heille se isä, jonka he ansaitsisivat. Minulla on jopa kaksi ”vanhaa isäntää”, jotka ovat ahkeroineet pelloillani silloin, kun omat tuntini vuorokaudessa eivät ole riittäneet. Minulla on mahtavia ystäviä ja naapureita, jotka ovat ojentaneet auttavan kätensä ja antaneet neuvoja silloin, kun jokin pieni asia on muuttunut niin isoksi, että se on ollut vaarassa katkaista isännän selän. Ystäviä, jotka ovat vilpittömästi tulleet kysymään: Mitä sinulle kuuluu? Miten sinä jaksat? Ja tärkeimpänä kaikesta: minulla on rakastava puoliso, joka on pysynyt rinnallani synkkinäkin hetkinä. Puoliso, joka on ymmärtänyt viheltää pelin kunnolla poikki silloin, kun olen itse yrittänyt vain kaikin voimin pitää kulissia yllä. Kaikilla ei tällaista rikkautta ole.
Niin, on sitä itseäkin kehuttava sentään hieman. Minulla on ollut sen verran nöyryyttä, että olen uskaltanut pyytää apua ajoissa, tai ainakin tunnustaa oma heikkouteni ja väsymykseni. Luovuttaa. Millään muulla en omalta kohdaltani tahdo kehuskella. Tämä on myös oma viestini muille kanssaveljille ja -siskoille. Sitkeys ja sisukkuus ovat hyviä ominaisuuksia tiettyyn rajaan asti. Sen jälkeen olisi hyvä löytyä pisara sitä hyvänlaatuista nöyryyttä. Missä tämä raja kullakin menee, se on kaikkien itse opittava tunnistamaan. Mieluiten ennen kohuotsikoita.
Jokinotkon torpan isäntä
Jyri-Pekka Lemettinen
PS. Jos olet sitä mieltä, että jatkuvalle tilojen kasvulle ja tuotannon epäterveelle tehostamiselle on hyvä olla myös vaihtoehtoja, tue silloin suoramyyntiä: Rekoja, tilamyymälöitä, ruokapiirejä – tai käy esimerkiksi rekisteröitymässä osoitteeseen eggspress.fi ja tilaa hyvän mielen ruokaa lähipysäkillesi jo tänään!
Kommentit
Lähetä kommentti